Oppimiskäsityskirjoitelma

Sain valmiiksi ensimmäisen tehtäväni liittyen opeopintoihini: kirjoituksen, jossa pohdin oppimiskäsitystäni. Aluksi työhön oli vaikea ryhtyä, mutta jahka pääsin kirjoittamisen alkuun, tekstiä tulikin niin paljon, että kaksi sivua tuli liiankin nopeasti täyteen. Minä kun aioin vielä kirjoittaa vaikka ja mitä! Näinhän siinä aina käy :)

Rästitöinä odottaisi useamman blogin kirjoittaminen. Jokaiselta APE-päivältä kuuluu kirjoittaa ajatuksia ja eilen oli jo APE-päivä numero 5, joten loppuviikon aikana blogi kasvanee useammalla kirjoituksella! Siispä kuulemisiin!

Ja tässä ajatukseni oppimisesta.

Oppiminen kokonaisvaltaisena prosessina

Oppiminen voidaan nähdä aktiivisena prosessina, jossa oppija prosessoi jotain uutta asiaa, kokemusta tai tietoa. Toisaalta oppimista tapahtuu myös tiedostamatta – opimmehan koko ajan, joka päivä, lukemalla, kuulemalla, keskustelemalla, tekemällä ja kokemalla, ilman sen kummempia opiskelematta tai asiaa edes pohtimatta. Vaikka aktiivisesti opettelisimme uutta asiaa, tekee tiedostamaton myös tällöin työtä puolestamme esimerkiksi nukkuessamme, joten myös aktiivisessa oppimisessa tiedostamattomalla oppimisella on tärkeä sijansa. Lepo onkin todella tärkeää oppimisessa – jos opiskelee liian tiiviisti, aivot eivät ehdi prosessoida kaikkea tietomäärää ja voi tapahtua ylikuormitusta, jolloin itse asiassa oppimista ei välttämättä tapahdu ollenkaan. Hyvä keino tehostaa oppimista on käydä asioita läpi juuri ennen nukkumaanmenoa – näin varmistaa sen, että unen aikana tieto prosessoituu.

Riittävän levon lisäksi tärkeää oppimisenkin kannalta ovat ns. terveet elämäntavat. Riittävä liikunta ja ulkoileminen, terveellinen ravinto, rentoutuminen, mielekkäät sosiaaliset suhteet ja harrastukset pitävät virkeänä ja siten edistävät myös oppimista. Ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Oppijalla on entuudestaan erilaisia tietoja, taitoja, kokemuksia, oletuksia jne., joiden pohjalta uuden oppiminen tapahtuu. Uudet asiat voivat rakentua osaksi vanhoja kokonaisuuksia, laajentaa niitä, tai ne voivat jopa muuttaa tai romuttaa entisiä käsityksiä. Parhaimmillaan oppijan ymmärrys aiheesta lisääntyy ja oppija oivaltaa uusia asioita, uusia yhteyksiä ja näin pystyy jopa luomaan uutta. Tiedon tai taidon soveltaminen vaatii aina syvällistä oppimista ja ymmärrystä. Pohjalla täytyy olla vankka oppiminen ja näkemys, jotta asioita pystyy yhdistelemään uudella tavalla.

Esimerkiksi kotonamme on erityisellä tavalla tehdyt ikkunat 1900-luvun alusta, joista on tehty opinnäytetyö. Alkaessaan entisöimään ikkunoita ikkunaentisöijä huomasi, että hän ei ole törmännyt kyseiseen tapaan tehdä ikkunoita koskaan aiemmin vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana – ei käytännössä, eikä missään kotimaisessa tai ulkomaisessa kirjallisuudessa. Hän oli siis vakuuttunut, että kyse on entuudestaan tuntemattomasta tavasta ja siksi kyseisistä ikkunoista tehtiin opinnäytetyö entisöinnin yhteydessä. Ikkunaentisöijä kertoi, että ikkunan tekijän on täytynyt olla todella ammattitaitoinen ja taitava ikkunan tekijä, koska hän on osannut innovoida täysin uuden tavan ikkunan tekoon.

Ihminen oppii parhaiten, jos hän on motivoitunut ja kiinnostunut aiheesta. Oppimisen täytyy olla sopivalla tasolla lähtötasoon nähden – sopivasti haastetta, mutta ei ylitsepääsemättömän vaikeaa. Jos oppija joutuu näkemään riittävästi vaivaa ja ponnistelemaan, oppiminen on antoisampaa. Jos uutta asiaa pystyy jotenkin sitomaan oppijan entuudestaan taitamaan ja tietämään, avautuvat uudet asiat helpommin.

Oppimista voi helpottaa monilla eri tavoilla. Käyttämällä monia eri aisteja oppimiskokemus on kokonaisvaltaisempi ja asiat prosessoituvat helpommin. Esimerkiksi luennolla saman asian kuuleminen, näkeminen sekä kirjoittaminen itse paperille kaikki tukevat oppimista ja ymmärrystä. Kirjaa lukiessa asioiden alleviivaaminen, ääneen puhuminen sekä muistiinpanojen kirjoittaminen ovat hyviä keinoja. Itselle tai jollekin toiselle asioiden selittäminen omin sanoin on hyvä keino parantaa ymmärrystä ja oppia. Asiat kannattaa liittää osaksi suurempia kokonaisuuksia miettimällä yhteyksiä aiemmin oppimaansa tai miten uudet asiat liittyvät toisiinsa. Käsitekarttojen avulla saa myös kokonaisvaltaisen kuvan uudesta aiheesta ja saa helposti jäsenneltyä asioita.

Teoriatieto on tärkeää kaikessa oppimisessa. Käytännöt voivat muuttua nopeastikin, kuten IT-alalla, mutta vankan teoriatiedon omaavan henkilön on helppo omaksua myös uusia käytäntöjä ja asioita. Jos taustalla oleva teoria uupuu, tiedon tai taidon soveltaminen ei ole mahdollista. Syvällinen ymmärrys vaatii vankkaa teoriapohjaa. Toisaalta myös käytännön harjoitusta kaivataan, jotta opittu pääsee osaksi oppijaa, eikä jää ainoastaan hetkeksi opituksi ja pian unohdetuksi. Käytännön harjoitus voi olla teoreettisemmassa aineessa kuten psykologiassa omakohtaista pohdintaa ja soveltamista tai käytännöllisemmissä aiheissa oikeaa tekemistä, kuten rakentamista tai laskemista.

Jos tarjolla on vain käytännön tekemistä, eikä lainkaan taustalla olevaa teoriaa, asioiden ymmärtäminen on vaikeaa. Henkilö ei ymmärrä, miksi asiat tehdään kuten tehdään, joten oppiminen on pintapuolista, ”Hauki on kala” -tapaista hokemaa. Voi jopa olla, että käytännön oppi ei mene ollenkaan perille; että opitut käytännöt eivät ikinä pääse kyseisen oppijan repertuaariin. Oppijahan ei koskaan ymmärrä, miksi asiat pitäisi tehdä, kuten neuvotaan.

Jos oppijalta puuttuu motivaatio, hän tuskin oppii mitään. Myös oma henkilökohtainen tilanne voi olla sellainen, ettei resursseja riitä uuden oppimiseen, vaikka sinänsä motivaatiossa ei olisikaan puutetta. Esimerkiksi masennus, stressi tai vaikea elämän tilanne voivat haitata tai jopa estää oppimisen. Toisaalta myös oppijan liian suuret tavoitteet, liiallinen oppimistahti tai liiallinen yrittäminen voivat hankaloittaa uuden oppimista.