Oppia ikä kaikki

Viidennen APE-päivän aikana aiheena oli opetuksen monipuolisuus. Aihe ja päivä olivat todella mielenkiintoisia ja antoisia. Pääsimme kokeilemaan käytännössä monenlaisia erilaisia opetusmenetelmiä kuten yhteistoiminnallista työskentelymenetelmää ja oppimiskahvilaa. Päivän tärkein opetus oli, että opetusmetodeja tulee käyttää vaihtelevasti. Sekä opettajat että oppilaat ovat yksilöitä ja jokaiselle löytyy juuri hänen persoonallisuuteensa ja oppimistyyliinsä sopivia opetusmenetelmiä. Kun opettaja käyttää menetelmiä vaihtelevasti, jokainen opiskelija löytää varmemmin jonkin itselleen hyvän tavan oppia. Ei siis pidä urautua ja käyttää aina vain niitä opetusmetodeja, jotka itseltä luontuvat parhaiten.

Tämän sain kokea konkreettisesti omalla tähänastisella – lyhyellä – opettajan urallani eli opettaessani maahanmuuttajia MaVa-koulutuksessa (maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus). Oppilasryhmä oli täysin heterogeeninen sekä kulttuuritaustaltaan, iältään, koulutukseltaan että suomen kielen taidoiltaan. Ainoa yhteinen kieli oli suomen kieli, jota jotkut hallitsivat jo jonkin verran ja osa ei vielä oikeastaan ollenkaan. Yksi oli lääkäri ja toinen ei ollut käynyt koulua omassa maassaankaan paljon ollenkaan. Lisäksi aineet, joita opetin, olivat minulle etäisiä – opetin terveystiedon, fysiikan ja kemian kurssit, joita olen opiskellut itse viimeksi lukioaikana. Haasteita oli siis ihan riittävästi kokemattomalle opettajalle. Aikaa tuntisuunnitelmien tekemiseen meni siis valtavasti – sekä itse substanssin suunnitteluun että siihen, miten yritän saada kaikki opiskelijat ymmärtämään edes puolet siitä, mitä opetan. Osalle itse aineet olivat todella tuttuja, mutta vaikea puoli oli tietenkin suomen kieli ja suomenkieliset termit.

Yritin käyttää mahdollisimman monipuolisia opetustapoja – tietämättä sen kummemmin, että näin tulisi tehdä. Käytin power point -luennointia, jota yritin elävöittää ja selventää näyttelyntaidoillani… Joitain asioita yritin avata löytämieni opetusvideoiden avulla. Yritin mahdollisimman paljon teettää opiskelijoilla erilaisia tehtäviä. Suunnittelin erilaisia monivalintatehtäviä, sanaristikoita ja viimeisillä tunneilla teetin ryhmätöinä julisteita, jotta opiskelijat voisivat opettaa myös toisiaan. Terveystiedon tunneilla yritin saada opiskelijat myös pohtimaan omaa elämäänsä erilaisten kysymysten avulla.

Eräälle terveystiedon tunnille, melko alkuvaiheessa opettajan työtäni, etsin netistä terveyskyselyä, jonka opiskelijat voisivat täyttää itselleen ymmärtääkseen, kuinka terveelliset elämäntavat heillä on. Löysin mielestäni kaksi hyvää kyselyä ja tietenkin menin valitsemaan niistä juuri sen, jossa käytettiin kieltä vähän turhankin arkipäiväisesti ja murteellisesti… En oikein ymmärrä vieläkään, miten en ymmärtänyt, ettei kyseinen kysely tule toimimaan käytännössä. Opiskelijat eivät ymmärtäneet kysymyksistä oikeastaan mitään (”Opettaja, sanoja ei löydy sanakirjasta!”) ja tämän ymmärrettyäni, kirjoitin kysymykset mahdollisimman selkeällä suomella taululle. Kyllä minua otti päähän ja hävetti… Miten saatoinkin olla niin nolo, etten ymmärtänyt ottaa juuri sitä toista kyselyä, jossa käytettiin selkeää suomen kieltä!? Oppia ikä kaikki…

Yritin käyttää tunneilla hyvin yksinkertaista kieltä ja todella paljon kuvia materiaaleissa – lukuun ottamatta yllä mainittua noloa kyselyä. Huomasin myös itsessäni uusia piirteitä elehtiessäni ja yrittäessäni monella tavalla avata sanomaani näyttelemällä. Minusta kehkeytyi yllättäen aika eläväinen näiden opiskelijoiden edessä. Tällaista avautumista ujolla opettajanoviisilla auttoi se, että olin jo 70 tunnin ajan seurannut kyseisen ryhmän opetusta ja auttanut tunneilla tehdessäni monikulttuurisuuden approbatur-opintohin liittyvää harjoittelua. Tuntien pitäminen oli joka tapauksessa todella mukavaa ja innostuin entisestään opettamisesta. Tunsin, että harjoittelulla ja opettajaopintojen myötä minustakin ehkä tulisi innostava ja hyvä opettaja.

Eräällä kemian tunnilla, opettaessani aineen olomuotoja (kiinteä, neste, kaasu), päätin koota opiskelijat ympärilleni ja yrittää heidän kanssaan näytellä näitä olomuotoja. Kaasua näytellessämme kuljimme ympäri luokkatilaa, nesteenä liikuimme pienellä alueella lähellä toisiamme ja kiinteänä yritimme olla läjänä – tosin tämä osuus oli hieman vaikea, koska ihmisillä on aika laajat reviirit, näin osoittautui. Joka tapauksessa, luulen, että tämä päähänpistoni hieman avasi suomen kielen käsitteitä opiskelijoille – myös niille, joille kemia ei ole niin kovin tuttua. Oli hauska kuulla nyt APE-tunnilla, että joku ”oikea” opettajakin on käyttänyt draamaa nimenomaan näiden aineen olomuotojen opettamisessa! Minun ajatukseni ei ollutkaan niin erikoinen ja outo.

Opetuskokemus MaVa-luokassa oli minulle todella tärkeä. Opin todella paljon sekä itsestäni että opettamisesta. Maahanmuuttajien opettaminen oli todella antoisaa, vaikkakin vaativaa. Haaveissani olin jo oikeasti MaVa-opettaja :)