Lakikiemuroita ja vaikeita tilanteita

APE-päivänä numero 3 käsiteltiin juridiikkaa. Täytyy (häpeällisesti) myöntää, etten ollut koskaan ajatellut, kuinka tärkeää lakiasioiden ymmärtäminen on opettajalle. Nyt ymmärrän, että opettajan työ on julkista vallankäyttöä, joten sitä koskevat monenlaiset lait ja asetukset, jotka tulisi ymmärtää. Opettajaa koskee virkavastuu, joten jos jotain tekee väärin, ei voi vedota tietämättömyyteen. Myöskään yksityisellä puolella olevat opettajat eivät voi olla tietämättömiä, vaikka sinänsä virassa eivät olekaan – heitä koskevat samat lait ja asetukset. Opettajan työn vastuullisuus iski jälleen kerran silmille – tuntuu, että mitä enemmän tiedän opettamisesta ja kaikesta siitä, mitä pitäisi tietää ja ymmärtää, sitä epävarmempi olen siitä, onko minusta koskaan oikeasti siihen. Vastuuta on todella paljon. Ja minä kun saatan olla hajamielinen ja ymmärtämätön ja sen takia sählätä asioita. Entä jos sähläisin opettajana?

Pahimmassa tapauksessa opettaja voi vielä joutua vaatimusten ristituleen. Esimerkiksi luimme tapauksesta, jossa opiskeluun käytettiin vaaralliseksi todettua laitetta, mutta oppilaitos ei vain reagoinut tähän mitenkään – opettaja oli ilmoittanut asiasta eteenpäin ja laite oli virallisestikin merkitty mustalle listalle, eikä siltikään asialle tehty mitään. Vaarallista laitetta ei missään tapauksessa tulisi käyttää, piste, eikä opettaja saisi teettää sellaisella laitteella töitä. Jäin kuitenkin miettimään, että vaatii opettajalta kanttia vastustaa omia esimiehiä, jos heidän mielestään harjoitustyöt pitää hoitaa kyseisellä laitteella ja jos harjoitustöiden tekeminen kuuluu opetussuunnitelmaan. Laitetta ei saisi käyttää, mutta myöskään vastustaminen ja vastarannan kiiskinä oleminen ei ole helppoa. Mitä opettajan tulisi tehdä, jos koululla kukaan päättäjistä rehtoria myöten eivät näe ongelmaa, eikä tilanteesta näy ulospääsyä? Mikä on seuraava ylempi taho, johon olla yhteyksissä? Tiedän, että olen skeptinen, mutta olen tarpeeksi usein nähnyt ja kuullut päättävienkin ihmisten välinpitämättömyyden. Olisi hyvä tietää, miten pattitilanteissa tulisi ja voisi toimia. Onko ainoa vaihtoehto irtisanoutua?

Mielessäni pyörii myös kuulemani tapaus, jossa lasta kiusattiin päiväkodista ala-asteelle asti. Kiusaaja oli vaikutusvaltaisen henkilön ja rehtorin lapsi, joten asiaan ei puututtu missään vaiheessa – ei päiväkodissa, eikä koulussa. Lopulta kiusaaminen meni niin pahaksi, että kiusatun perhe päätti muuttaa koko paikkakunnalta. Mitään muuta keinoa perheellä ei ollut. Mietin, mitä keinoja päiväkodin henkilökunnalla tai opettajilla olisi ollut? Onko rehtorilla niin suuri valta, ettei hänen tai hänen lähipiirinsä asioihin uskalleta puuttua, vaikka on kyse jonkun toisen henkilön elämästä?

Näiden ajatusten pyöriessä päässä ei voi kuin miettiä kauhunsekaisin tuntein sitä, josko joku päivä on opettaja. Täytyy vain toivoa, että jos se päivä joskus koittaa, on se oma työyhteisö hyvinvoiva ja asiat hoituvat. Mieleen täytyy painaa myös opettaja Maarit Junkkarin painottama etukäteissuunnittelun tärkeys. Ennakointi on tärkeää – ja toisaalta, se juuri on minulle henkilökohtaisesti ollut aina todella vaikeaa. Olen viimehetken ihminen, joka hoksaa asioita vasta sitten, kun ne ovat jo käsillä eli aina liian myöhään. Ehkä ja toivottavasti opettajan kokemuksen myötä ennakointi opettajantehtävien suhteen paranisi, muuta ei voi toivoa. Toisaalta Maarit sanoi myös lohduttavasti: ”Riittää, kun on huolellinen”.