APE2, työelämälähtöisyys-teeman pohdintaa

Tietotekniikan sovellusalueet oppimisympäristöissä voidaan jakaa neljään osaan: työelämän sovellukset, koulukäyttöön rajatut työelämän sovellukset, opetukseen tarkoitetut sovellukset sekä avoin, moniviestinvälitteinen oppimisympäristö. Avoin oppimisympäristö sisältää sekä käsitteellisiä että konkreettisia kytkentöjä työelämään ja yhteiskuntaan, jolloin toimintaympäristö monimutkaistuu ja tarvitaan toimintaympäristöjä yhteenkytkeviä ajattelu- ja toimintamalleja, kuten laajoja verkostoja. Ammatillisessa koulutuksessa avoin oppimisympäristö vaatii työelämän sovelluksista lähtevää oppimisen kohdetta ja oppijan käyttöliittymää. Lisäksi tarvitaan nimenomaan oppimiseen ja opetukseen tarkoitettuja sovelluksia. Tietotekniikkaa tulisi integroida muuhun opiskeluun, opetukseen ja kehittämistyöhön. (Kauppi 1995, s. 12-13.)

Alla oleva kuva kokoaa erilaisia monimutkaisia oppimisympäristöjä (Kauppi 1995, s. 15).

Erilaisissa hankkeissa ja projekteissa tapahtuva oppiminen ja sen didaktiikka eroavat perinteisestä luokkahuoneoppimisesta ja sen didaktiikasta. Keskeisiä periaatteina projektitoiminnan didaktiikassa ovat (Kauppi 1995, s. 30-31):

• Jäsennetään ensin monimutkaisten kokonaisuuksien kannattavat periaatteet ja vasta tämän jälkeen yksityiskohdat (vrt. perustiedoista syventävään tietoon).
• Piilossa olevien osatekijöiden välisten suhteiden ja riippuvuuksien kuvaaminen ja mallintaminen (vrt. havainnollistamisen korostaminen)
• Aktiivinen tietorakenteiden sekä ajattelu- ja toimintamallien tuottaminen sekä toiminnan kehittäminen yhteistyössä opiskelijan kanssa (vrt. valmiin tiedon siirtäminen oppilaalle).
• Menetelmätiedon ja kriittisen ajattelun oppiminen (vrt. valmiiden vastausten oppiminen).
• Ilmiöiden tutkiminen ja sen kautta ilmiöiden ja niiden muuttumista selittävien käsitteiden itsenäinen muodostaminen (vrt. ilmiöiden näkyvien yhteisten piirteiden opetteleminen).
• Avoimien oppimistehtävien ja hankkeiden rakentaminen käytännön yritysympäristöistä lähtien (vrt. opitun soveltaminen harjoituksissa ja/tai kokeissa).

Työharjoittelun suurin ongelma on, että siinä opitaan nykyisiä työkäytäntöjä eli siinä korostuu vanhaa uusintava oppimisen strategia. Tärkeää olisi kuitenkin työtä ja työelämää tutkiva ja kehittävä suunta. Tämä voitaisiin mahdollistaa työtä tutkivien ja kehittämisen hankkeiden avulla. Projektien järjestämiseen voidaan antaa seuraavia ohjeita (Kauppi 1995, s. 32-33, 56-57):

• Projektilla tulee olla aito kohde työelämästä, jonka opiskelijat tuntevat tärkeänä ja jolla on merkitystä työelämän kehittymisen kannalta. 
•  Projektien tulee olla ongelmalähtöisiä ja käytännöllisiä. Opiskelijoiden tulee voida vaikuttaa projektin sisältöön ja toimintatapoihin. Opettajan rooli on kanssaoppijana. 
• Ohjaajat ovat tärkeässä roolissa sekä sisällöllisenä että pedagogisena konsulttina. Heidän tulee osata asiansa hyvin ja hallita toteutettava toimintatapa. 
• Opiskelijoiden osallistumisen tulee olla vapaaehtoista, jolloin opiskelijat ovat motivoituneita ja sitoutuneita. Tarjolla tulisikin olla rinnakkaisia suoritusvaihtoehtoja. 
• Projekti edellyttää oppiaineiden yli menevää yhteistyötä ja aineintegraatiota. Kannattanee koota innostunut opettajaryhmä aiheen ympärille koko opettajakunnan sijaan. 
• Projektin onnistuminen vaatii irtautumista perinteisestä luokkahuoneesta ja lukujärjestyksestä.
• Projekti voidaan tehdä oppilaitoksen ulkopuolella tai luokka voidaan muuntaa työpajoiksi.
• Projektin tuotos on tärkeämpi kuin ajankäyttö eli projektia voidaan tehdä myös esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin. 
• Opetussuunnitelmaa täytyy usein muuttaa, jotta esimerkiksi aikataulutus onnistuu (esimerkiksi projektiviikon sisällyttäminen), jotta opettajat voivat sovittaa aikataulunsa yhteen ja jotta muu opetus ja projekti voidaan sitoa yhteen. 
• Projektin onnistuminen edellyttää, että oppilaitoksen johto on sitoutunut toteuttamiseen, projekti suunnitellaan hyvin ja kaikkia tahoja informoidaan hyvissä ajoin.

Opiskelijat näkevät erilaiset simulaatiot työharjoittelua hyödyllisempinä, koska simulaatiossa voi kokeilla ja testailla eri asioita ilman pelkoa virheiden seurauksista. Simulaatiossa opiskelija on työntekijän roolissa ja riippumattomampi kuin työharjoittelussa. Simulaatiossa on myös mahdollista saada parempi selitys asioille. Teoreettisen perustan oppiminen on helpompaa. Prosessin edetessä opettaja pystyy seuraamaan oppimista ja oppimistuloksia ja näin helpommin ohjaamaan oppilaita. Hyvin tehty simulaatio kehittää ajattelua, mutta huonoimmillaan sillä vain havainnollistetaan yrityksen toimintaa, päätöksentekoa tai rutiineja. Yhteistyöpelien avulla voidaan opettaa ryhmätyöskentelyä ja työryhmissä työskentelyä. (Kauppi, A. 1995, s. 60-61.)

Kaupin (1995, s. 104) kirjasta löytyy mielenkiintoista ensimmäisen opiskeluvuoden projekteja. Ensimmäisessä, shokkihoidossa, tehdään ryhmäprojekti, jolla pyritään irrottamaan opiskelija aiemmista oppimiskokemuksista, sitouttamaan opiskelijat ja lisäämään heidän valmiuksiaan itsenäiseen työskentelyyn kuten projektityöskentelyyn. Yrityksen tutkiminen ja analysointi -projektissa opiskelijat tekevät kartoituksen valitsemastaan yrityksestä. Toimialakartoitus-projektissa opiskelijaryhmä etsii tutustumiskohteen muodostaen näkemys alasta lintuperspektiivistä. Opiskelijaryhmien tuotokset puretaan yhteistoiminnallisin menetelmin.

Kaupin mainitsemia projektiesimerkkejä voisin hyvin käyttää tietotekniikan opettajana etenkin, jos toimisin tekniikan alan opiskelijoiden opettajana. Tällöin shokkihoito-projektina opiskelijat voisivat tehdä jonkin pienen projektin esimerkiksi tutustumalla oman alan erilaisiin työkuviin käyttäen hyväksi Internetiä ja koostamalla tästä esityksen jollain valitsemallaan ohjelmalla/työkalulla. Yrityksen tutkiminen ja analysointi -projektissa opiskelijaryhmä voisi valita jonkin tietoteknisen yrityksen, jonka toimintaa kartoittaa. Toimialakartoitus-projektissa opiskelijaryhmät voivat kartoittaa esimerkiksi pelialan toimijoita tai matkapuhelinalan toimijoita. Ryhmätöissä opiskelijat harjoittelisivat hakukoneiden ja muiden ohjelmistojen käyttöä. Opiskelijoita tulisi kannustaa tekemään ryhmäesitys jollain sellaisella työkalulla, joka on heille uusi tuttavuus, esimerkiksi Power Point, Padlet, Prezi tmv. 

Opetettaessa tietekniikkaa ammatillisella puolella on tärkeää kohderyhmä – minkä alan osaajia opiskelijoista tulee – ja heidän lähtötasonsa. Tulevilla tietotekniikan osaajilla varmaankin tietotaito on jo jollakin tasolla, koska he haaveilevat urasta tietotekniikan parissa – suurin osa on varmasti tekemisissä tietokoneiden kanssa kotonaankin ja pystyy helposti omaksumaan uusia asioita. Mutta etenkin muiden alojen opiskelijoilla voi olla hyvin suppeat kokemukset tietotekniikan käytöstä rajoittuen ehkä sosiaalisen median ja Internetin käyttöön. Ammatillisen puolen opiskelijoilla on yleensä taustalla peruskoulutason koulutus ja opiskelijan käymästä peruskoulusta riippuen tietotekniikkaa on voitu käyttää paljon tai hyvinkin vähän koulussa. Kotikäyttö voi olla rajoittunut pelkästään tabletteihin ja älymatkapuhelimiin ja näiden kautta erilaisten SoMe-sovellusten käyttöön, jolloin varsinainen tietokoneen käyttöliittymän tuntemuskin voi olla vielä hataralla pohjalla. Kuitenkin tulevassa työelämässä tietotekniikan käyttö korostuu koko ajan enemmän ja enemmän. Niinpä alussa tulee kartoittaa opiskelijoiden osaamista ja yrittää suunnitella tunteja niin, että kaikki opiskelijat pääsisivät mukaan opetukseen. Ohjauksen merkitys korostuu, jotta kaikki opiskelijat pääsevät tunneilla tekemisen mukaan.

Erilaisissa työelämälähtöisissä opinnoissa kuten projekteissa ja työharjoittelussa ohjauksella on erityisen tärkeä rooli. Työssä käyvien opiskelijoiden keskustelu suuntautuu helposti käsitteiden ymmärtämiseen ja sisältöön eli oppimiseen, mutta oppimisen osoittaminen eli dokumentointi jää helposti tekemättä. Päinvastoin pelkkien opiskeluprojektien tekijöillä keskustelu yleensä suuntautuu itse suoritukseen eli oppimisen dokumentointiin ymmärryksen sijasta. Tässä suhteessa työelämälähtöinen opiskelu näyttäisi edesauttavan opiskelijan oppimista, mutta vaatii onnistuakseen opiskelun vaatimusten selkeää ymmärrystä, selkeästi eroteltuja ymmärtämis- ja suoritusorientaation tavoitteita sekä ohjausta, jolla varmennetaan kummankin toiminnan – sekä ymmärtämisen että suorituksen – tapahtuminen. Oman toiminnan tulosten osoittaminen ja raportointi ovat tärkeitä osaamisalueita myös työelämässä, joten niiden oppimiseen tulee panostaa koulutuksessa. (Valleala 2006, s. 192-203.)

Tietotekniikan opetuksessa on perinteisesti tehty paljon projekteja, kuten myös omien tietojenkäsittelytieteen opintojen aikana yliopistossa. Projekti voi olla pienimuotoinen, kuten jonkun laitteen käyttöliittymän suunnittelu ottaen huomioon tuleva käyttäjäkunta, tai isompi projekti, jossa suunnitellaan ja tehdään esimerkiksi tietokanta tai ohjelma. Tehtävään projektiin vaikuttaa tietenkin se, minkä alan opiskelijoille tietotekniikkaa opettaa. Esimerkiksi kaupallisen alan opiskelijat voivat tietotekniikassa tehdä projekteja liittyen vaikkapa materiaalihallintoon tai kannattavuuslaskentaan. Teknisen alan opiskelijoilla voi teettää juuri yllä mainittuja tietokannan suunnittelu- ja toteutusprojekteja jne.

Opiskelijat itse toivovat saavansa tehdä yrityksestä lähtöisin olevia projekteja eli yritysten toimeksiantoja. Tämä motivoi heitä enemmän kuin opettajan keksimät projektit. Yrityslähtöiset projektit voivat olla eri laajuisia, esimerkiksi ensimmäisenä opiskeluvuonna pieni projekti, toisena isompi ja lähellä valmistumista laaja kokonaisuus, jonka voisi nivoa opinnäytetyöhön. Opiskelijat toivovat opiskelussaan yhteistyötä yritysten kanssa, jotta he oppivat niitä asioita, joita työelämässä tarvitaan ja saavat kontakteja työelämään. Opiskelijat myös toivovat opintojaksoille yrityksistä tulevia vierailevia luennoitsijoita, jotka kertoisivat omia näkemyksiään opiskeltavasta aiheesta. Vierailut yrityksiin opiskelijat näkevät hyyödyllisinä siinä tapauksessa, että yritys on nimenomaan sellainen, johon he voisivat työllistyä tulevaisuudessa ja vierailulla oikeasti näkisi, minkälaisia töitä ja miten yrityksessä tehdään. Eräs opiskelija huomautti hyvin, että ensimmäisen opiskeluvuoden aikana olisi hyvä käydä tutustumassa opintosuuntautumisia vastaavissa yrityksissä, jotta osaisi valita oman suuntautumisvaihtoehtonsa. Myös teoriaopintojen aikana olisi hyvä tietää, missä ja miten opetettavia asioita hyödynnetään työelämässä. Työelämästä lähtevät case-tapaukset tuovat teoriaa lähemmäs työelämää ja valaisevat asioita. Teoriaopintoihin yritykset voisivat antaa pieniä tehtäviä ja ongelmia, joita opiskelijat voisivat pohtia esimerkiksi aivoriihessä. (Sormunen, s. 30-33, 38-39.)

Kallio & Sallinen (s. 112-113) kirjoittavat virtuaalisen opiskeluympäristön käytöstä urasuunnittelun ja -ohjauksen tukena. Lukiessani tekstiä tuli mieleeni, että nykypäivän työ on etenkin suurissa kansainvälisissä yrityksissä enenevässä määrin virtuaalista yhteistyötä vaativaa. Näin ollen opiskelijoille voisi olla hyväksi tehdä jokin opintokurssi virtuaalisessa ympäristössä. Kurssilla opittaisiin työskentelemään osana virtuaalista työryhmää ja käyttämään erilaisia virtuaalisia työkaluja. Kurssi koostettaisiin jonkin teeman ympärille, esimerkiksi tietojenkäsittelytieteen opiskelijat voisivat suunnitella ja toteuttaa jonkin ohjelman tai kaupan alalla jonkin messukokonaisuuden yritykselle virtuaalisessa yhteistyössä. Kurssin ajan ohjaaja olisi tavoitettavissa virtuaalisesti esimerkiksi tiettyinä ajankohtina ja voitaisiin järjestää ohjaussessioita, joissa tarkistettaisiin miten homma etenee. Ainakin kurssin lopuksi voitaisiin kokoontua fyysisesti samaan tilaan keskustelemaan siitä, miten työskentely sujui ja mahdollisista ongelmista. Kurssin alussa ei ehkä kannattaisi tavata fyysisesti – eihän työpaikallakaan välttämättä koskaan tulla näkemään kaikkia työkavereita, joista osa voi olla toisella puolella maapalloa.

Kuten opetus- ja kulttuuriministeriön muistiokokoelmassa kerrotaan, tulevaisuuden työelämässä tieto- ja viestintätekninen osaaminen on elintärkeää ammatissa kuin ammatissa (Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen 2020, 2010 s. 23). Opettajana minun tulisikin pysyä kärryillä työelämässä käytettävistä ohjelmistoista ja systeemeistä, jotta osaisin opettaa opiskelijoille heidän tulevassa työssään tarvitsemia asioita.

Lähteet:

Kallio, U. & Sallinen, M. PROaktiivimallin työkalupakki. Teoksessa Kallberg, K. & Hallila, M. (toim.) 2007. Osaamisen kohtaaminen – näkökulmia työelämälähtöiseen koulutukseen. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja C: Tiedotteita, 26. Joensuu: Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, s. 109-117. Hakupäivä 5.11.2015 www.karelia.fi/julkaisut/sahkoinenjulkaisu/C26_verkkojulkaisu.pdf.

Kauppi, A. 1995. Monimutkaiset yritysympäristöt avoimina oppimisympäristöinä. Koulun tietotekniikkakeskus, Opetushallitus.

Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen 2020. 2010. Parempaa laatua, tehokkaampaa yhteistyötä ja avoimempaa vuorovaikutusta. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:12. Hakupäivä 7.12.2015 http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/okmtr12.pdf?lang=fi.

Sormunen, J. 2011. Työelämälähtöisyys tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa opiskelijan näkökulmasta. Opinnäytetyö, Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma, Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Hakupäivä 7.12.2015 https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/36378/Sormunen_Janne.pdf?sequence=1.

Valleala, U. M. 2006. Yhteinen ymmärtäminen koulutuksessa ja työssä. Kontekstin merkitys ymmärtämisessä opiskelijaryhmän ja työtiimin keskusteluissa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Hakupäivä 7.12.2015 https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/13294/951392565X.pdf?sequence=1.