Opetuksen suunnittelun kiemuroita

Kahdeksannen APE-päivän aiheena olivat opetussuunnitelmat ja opetuksen suunnittelu. Ammatillisella puolella opettaja on vastuussa suunnitelmien tekemisestä, mikä on sinänsä yllättävää – opetus, sen laatu ja koko sisältö on siis täysin kiinni opettajasta. Perusopetuksen ja lukion puolella opetussuunnitelma tulee opetushallitukselta, joten yksittäiselle opettajalle jää lähinnä mietittäväksi, kuinka hän opettaa. En ollut koskaan ajatellut sitä, että esimerkiksi kirjojen ja kirjallisuuden valinta on opettajan tehtävä. Kirjallisuuden valintaan meneekin varmaan paljon aikaa, koska kirjallisuutta riittää ja joka vuosi tulee lisää.

Ammattitermistön ja -käsitteistön sekä periaatteiden opettaminen on tietenkin todella tärkeää. Aika on kuitenkin rajallinen, joten kannattaa paneutua peruskäsitteistöön ja perusperiaatteisiin, eikä suinkaan yrittää käydä kaikkea mahdollista yksityiskohtaisesti läpi. Tilanteissa tyypilliset ja yksinkertaiset tilanteet ovat tärkeitä etenkin perusopetuksessa. Opetuksen tulisi muodostaa selkeitä kokonaisuuksia.

Nykyään korostetaan enenevässä määrin osaamista ja konkreettisuutta. Pelkkä teorian hallitseminen ja ulkoluku eivät riitä, vaan työharjoitukset ja käytännön tekeminen ovat tärkeitä. Koulutuksen tavoitteenahan on tehdä ammattilaisia työelämää varten. Työelämää ajatellen myös oikean asenteen opettaminen on tärkeää.

Pelkkä opetusteko ei riitä opiskelussa ja tämä pitää kirjata auki myös opetussuunnitelmaan. Opiskelijan tulee voida nähdä, mistä opintojakso koostuu ja minkä verran tunteja on ajateltu käytettävän mihinkin osuuteen. Näin opiskelija pystyy hahmottamaan, että pelkkä lähiopetus ei riitä, vaan tarvitaan myös omaa opiskelua eri muodoissa. Myös opettajan on tärkeää painottaa tätä kurssin alussa, jotta opiskelijat muistavat paneutua kotona tapahtuvaan opiskeluun, eikä kurssin loppuessa tule yllätyksiä.

Toteutussuunnitelma kannattaa tehdä, vaikkei sitä vaadittaisikaan koulussa. Tuntikohtaisessa suunnitelmassa tärkeää on asioiden looginen järjestys sekä vaadittavien suoritusten miettiminen. Toteutussuunnitelma tuo läpinäkyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta, koska mahdollisissa ongelmatapauksissa oppilaan kanssa voidaan katsoa suunnitelmasta, mitä kaikkea olisikaan pitänyt tehdä, jotta numero olisi parempi. Numeroiden suhteen voi painottaa teoriaa, jotta opiskelija varmasti hallitsee koko kurssin aihealueet. Tällöin harjoituksia voidaan käyttää numeron korottamiseen.

Minulle oli yllätys, että kurssin osasuoritukset eivät vanhene, joten opiskelija voi vielä vaikka vuosienkin päästä haluta suorittaa vanhan kurssin loppuun joitain osasuorituksia jo tehneenä. Opettajaltahan tämä vaatii sitä, että hän pystyy vielä jopa vuosienkin jälkeen läpikäymään saman kurssin osasuoritukset jonkun yksittäisen oppilaan kanssa. Jos tältä haluaa välttyä, kannattaa panostaa motivoimaan oppilaat tekemään kaikki kurssin osasuoritukset ja palauttamaan ne ajallaan.

Tulevaisuudessa opetuksessa painotetaan yhä enenevässä määrin henkilökohtaistamista. Tämä tuo opettajille todella suuria haasteita etenkin nykytilanteessa, jossa opettajia ja muitakin opetusresursseja karsitaan jatkuvasti säästöjä ajatellen. Kuinka opettajan aika riittää opetuksen henkilökohtaistamiseen, jos pelkkä kurssien ja tuntien suunnittelu ja pitäminen vie kaiken ajan ja lähiopetustakin vähennetään koko ajan? Vaarana on, että opettajuudesta tulee elämäntapa, jossa opettaja käyttää kaiken vapaa-aikansakin työtehtävien parissa ja oppilaita ohjaten.