Arvioinnin autuutta

APE-päivän 9 aiheena oli arviointi. Arvioinnin avulla opiskelijaa pyritään auttamaan saamaan tarvitsemansa tiedot, taidot ja osaaminen. Itselleni kaikenlainen arviointi on – on aina ollut – aika vaikeaa. Jonkinasteisena täydellisyydentavoittelijana olen itsearvioinnin suhteen todella kriittinen. Mitä enemmän oppii, sitä enemmän ymmärtää tietämättömyydestään ja sitä kriittisemmäksi tulee oman osaamisen suhteen.

Myös muiden tekemisten arviointi on todella vaikeaa. Ehkä tämän takia haaveilenkin matematiikan opettajuudesta, sillä siinä on selkeästi oikeat vastaukset, eikä niin paljoa tulkinnan varaa kuin aineissa, joissa kirjoitetaan esseitä. Toki matematiikassakaan pelkästä oikeasta vastauksesta ei anneta pisteitä, vaan pitemmissä tehtävissä myös itse keinot, joilla vastaukseen on pyritty, täytyy arvioida. Mutta silti arvostelu lienee helpompaa kuin esimerkiksi psykologian esseevastauksessa.

Opettajana auttaa järjestelmällisyys ja asioiden suunnittelu etukäteen. Osaamistavoitteet pitää laatia etukäteen – mitä opiskelijan tulee osata ja miten osaamista arvioidaan. Täytyy muistaa, että opiskelijoita ei arvioida keskenään, vaan arvioidaan aina yksittäistä opiskelijaa laadittujen arviointikriteerien avulla. Arviointikriteerit tulee antaa kirjallisena jo kurssin alussa, jotta opiskelijat osaavat suunnata opiskeluaan ja oppilas oppii myös itse havainnoimaan ja arvioimaan omaa oppimistaan.

Opettajan työssä jatkuva palaute on tärkeää, jotta opiskelijat tietävät missä mennään ja jos täytyy jotain petrata. Täsmäpalaute on tärkeää, jotta oppilas tietää tasan tarkkaan, mistä hän sai palautetta ja jotta hän jatkossa tietää, miten kannattaa toimia. Palautetta ei kannattaisi ainakaan aina antaa suoraan, vaan esittämällä oppilaalle kysymyksiä ja näin kannustaa häntä itseään pohtimaan oma oppimistaan ja suoriutumistaan. Päivittäinen ohjaus, palaute, motivointi, välittäminen ja tukeminen ovat tärkeää. Kurssille asetetut arviointikriteerit täytyy pitää koko ajan mielessä. Ainoastaan lopputentin perusteella ei kannata arviointia tehdä, vaan arvioinnin täytyy olla monipuolista ja kokonaisvaltaista.

Opetuksen suunnittelun kiemuroita

Kahdeksannen APE-päivän aiheena olivat opetussuunnitelmat ja opetuksen suunnittelu. Ammatillisella puolella opettaja on vastuussa suunnitelmien tekemisestä, mikä on sinänsä yllättävää – opetus, sen laatu ja koko sisältö on siis täysin kiinni opettajasta. Perusopetuksen ja lukion puolella opetussuunnitelma tulee opetushallitukselta, joten yksittäiselle opettajalle jää lähinnä mietittäväksi, kuinka hän opettaa. En ollut koskaan ajatellut sitä, että esimerkiksi kirjojen ja kirjallisuuden valinta on opettajan tehtävä. Kirjallisuuden valintaan meneekin varmaan paljon aikaa, koska kirjallisuutta riittää ja joka vuosi tulee lisää.

Ammattitermistön ja -käsitteistön sekä periaatteiden opettaminen on tietenkin todella tärkeää. Aika on kuitenkin rajallinen, joten kannattaa paneutua peruskäsitteistöön ja perusperiaatteisiin, eikä suinkaan yrittää käydä kaikkea mahdollista yksityiskohtaisesti läpi. Tilanteissa tyypilliset ja yksinkertaiset tilanteet ovat tärkeitä etenkin perusopetuksessa. Opetuksen tulisi muodostaa selkeitä kokonaisuuksia.

Nykyään korostetaan enenevässä määrin osaamista ja konkreettisuutta. Pelkkä teorian hallitseminen ja ulkoluku eivät riitä, vaan työharjoitukset ja käytännön tekeminen ovat tärkeitä. Koulutuksen tavoitteenahan on tehdä ammattilaisia työelämää varten. Työelämää ajatellen myös oikean asenteen opettaminen on tärkeää.

Pelkkä opetusteko ei riitä opiskelussa ja tämä pitää kirjata auki myös opetussuunnitelmaan. Opiskelijan tulee voida nähdä, mistä opintojakso koostuu ja minkä verran tunteja on ajateltu käytettävän mihinkin osuuteen. Näin opiskelija pystyy hahmottamaan, että pelkkä lähiopetus ei riitä, vaan tarvitaan myös omaa opiskelua eri muodoissa. Myös opettajan on tärkeää painottaa tätä kurssin alussa, jotta opiskelijat muistavat paneutua kotona tapahtuvaan opiskeluun, eikä kurssin loppuessa tule yllätyksiä.

Toteutussuunnitelma kannattaa tehdä, vaikkei sitä vaadittaisikaan koulussa. Tuntikohtaisessa suunnitelmassa tärkeää on asioiden looginen järjestys sekä vaadittavien suoritusten miettiminen. Toteutussuunnitelma tuo läpinäkyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta, koska mahdollisissa ongelmatapauksissa oppilaan kanssa voidaan katsoa suunnitelmasta, mitä kaikkea olisikaan pitänyt tehdä, jotta numero olisi parempi. Numeroiden suhteen voi painottaa teoriaa, jotta opiskelija varmasti hallitsee koko kurssin aihealueet. Tällöin harjoituksia voidaan käyttää numeron korottamiseen.

Minulle oli yllätys, että kurssin osasuoritukset eivät vanhene, joten opiskelija voi vielä vaikka vuosienkin päästä haluta suorittaa vanhan kurssin loppuun joitain osasuorituksia jo tehneenä. Opettajaltahan tämä vaatii sitä, että hän pystyy vielä jopa vuosienkin jälkeen läpikäymään saman kurssin osasuoritukset jonkun yksittäisen oppilaan kanssa. Jos tältä haluaa välttyä, kannattaa panostaa motivoimaan oppilaat tekemään kaikki kurssin osasuoritukset ja palauttamaan ne ajallaan.

Tulevaisuudessa opetuksessa painotetaan yhä enenevässä määrin henkilökohtaistamista. Tämä tuo opettajille todella suuria haasteita etenkin nykytilanteessa, jossa opettajia ja muitakin opetusresursseja karsitaan jatkuvasti säästöjä ajatellen. Kuinka opettajan aika riittää opetuksen henkilökohtaistamiseen, jos pelkkä kurssien ja tuntien suunnittelu ja pitäminen vie kaiken ajan ja lähiopetustakin vähennetään koko ajan? Vaarana on, että opettajuudesta tulee elämäntapa, jossa opettaja käyttää kaiken vapaa-aikansakin työtehtävien parissa ja oppilaita ohjaten.